Lakimies Eura

Lakimies Eura

Esityksen tavoitteena on parantaa asianajon laatua oikeudenkäynneissä ja mahdollistaa puuttuminen muiden oikeudenkäyntiasiamiesten kuin asianajajien ja julkisten oikeus avustajien epäasianmukaiseen menettelyyn. Oikeudenkäyntiasiamiesten työn laadun kohoaminen helpottaisi tuomioistuinten ja syyttäjien työtä, ja sitä kautta parantaisi oikeudenhoitoa. Mahdollisuudet puuttua muiden oikeudenkäyntiasiamiesten kuin asianajajien ja julkisten oikeusavustajien epäasianmukaiseen toimintaan paranisivat. Esityksen toteuttamisella olisi siten myönteisiä vaikutuksia viranomaisten toimintaan. Lakitoimisto Lahti

Kaikki oikeudellisia palveluita tarjoavat lakimiehet eivät halua kuulua jäseninä Asian ajajaliittoon tai heillä ei puuttuvan kelpoisuuden vuoksi ole mahdollisuutta päästä jäseniksi liittoon taikka he ovat aikaisemmin tulleet erotetuiksi liitosta. Tällaiset lakimiehet voivat tarjota palveluitaan lakiasiaintoimistostaan. Lakiasiaintoimistojen ja niiden palveluksessa olevien lakimiesten oikeudelliset palvelut ovat samankaltaisia kuin asian ajotoimistojen ja asianajajien tarjoamat palvelut.

Luvanvaraisuutta puoltavat perusteet koskevat sinänsä pitkälti mainittuja asiamiehiäkin. Heidän kohdallaan puuttuu kuitenkin toimeksiantoon perustuva asiakassuhde asianosaiseen, sillä kyseinen asiamies on työ tai virkasuhteessa asianosaiseen. Asianosainen ei työnantajana ole samanlaisessa suojan tarpeessa kuin asiakas. Myöskään muiden asianosaisten tai tuomioistuimen näkökulmasta ei välttämättä ole suurta eroa siinä, ajaako asiaa esimerkiksi yrityksen toimitus johtaja vai lakimies. Työntekijä on joka tapauksessa työnantajan valvonnan alainen, ja työnantaja on vastuussa työntekijän mahdollisesti aiheuttamasta vahingosta. Työntekijän epäasianmukainen toiminta saattaa johtaa työsuhteen päättämiseen. Sama ammattieettinen säännöstö ja siihen liittyvä valvonta ei myöskään vaikeuksitta soveltuisi tällaisiin asiamiehiin. Lisäksi tavanomaista vaikeammat asiat annetaan yrityksissä ja muissa yhteisöissä usein ulkopuolisen asiamiehen hoidettavaksi.

Asianajajaliiton hyvää asianajajatapaa koskeviin ohjeisiin, ei saanut varauksetonta vastaanottoa. Kuten edellä jaksossa 3.2.5 on selostettu, nyt ehdotetaankin, että luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien velvollisuuksista säädettäisiin lain tasolla, ottamalla ehdotettavaan lakiin luvan saaneista oikeuden käyntiavustajista kokonaan oma säännöksensä heidän velvollisuuksistaan. Lakitoimisto Kuopio

Perusoikeusuudistuksen jälkeen eduskunnan perustuslakivaliokunta on useampaan kertaan ottanut kantaa niihin edellytyksiin, joilla jokin elinkeinotoiminta voidaan säätää luvanvaraiseksi.

Asianajotoimisto Eura

Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja olisi oikeudenkäyntiasiamiehen tehtävässään, samoin kuin tuomioistuimen määräykseen tai avustajanmääräykseen perustuvassa tehtävässä, velvollinen noudattamaan yleisen asian ajajayhdistyksen hyvää asianajajatapaa koskevia ohjeita sen mukaan kuin asetuksella tarkemmin säädetään.

Nykyisin samassa oikeudenkäynnissä voi vastapuolilla olla asiamiehet, joiden velvollisuudet ovat erilaiset. Toinen on velvollinen toimimaan ammattieettisten sääntöjen mukaan, kun taas toista nämä säännöt eivät koske. Tästä saattaa aiheutua paitsi laatutason vaihtelua, myös suoranaisia ongelmia. Erilaiset laatuvaatimukset lisäksi vääristävät kilpailua.

Lakitoimisto Eura

Rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetun lain (1286/2003) 20 §:n sekä rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä annetun lain (1383/2007) 17 §:n mukaan luovutettavaksi pyydetyllä on luovuttamisasiaa käsiteltäessä oikeus käyttää avustajaa ja hänelle on hänen sitä pyytäessään määrättävä puolustaja. Puolustajasta on soveltuvin osin voimassa, mitä ROL 2 luvussa säädetään.

Luvan saaneelle oikeudenkäyntiavustajalle voitaisiin määrätä vastaavat kurinpidolliset seuraamukset kuin asianajajalle ja julkiselle oikeusavustajalle. Seuraamukset olisivat — lievimmästä seuraamuksesta ankarimpaan lueteltuina — huomautus, varoitus, enintään 15 000 euron suuruinen seuraamusmaksu sekä vakavimmissa tapauksissa, Asianajajaliitosta erottamisen sijaan, myönnetyn luvan peruuttaminen. Luvan peruuttaminen merkitsisi, ettei henkilö voisi enää toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä. Uusi lupa voitaisiin kuitenkin myöntää, kun kolme vuotta on kulunut siitä, kun luvan peruuntuminen on alkanut.

Oikeusapu Eura

Menettely valvonta asioissa vastaisi nykyistä asianajajia koskevaa valvontamenettelyä. Myös luvan saaneisiin oikeudenkäyntiavustajiin kohdistuvat valvonta asiat merkittäisiin julkiseen päiväkirjaan, ja ratkaisuista laadittaisiin julkinen ratkaisuseloste. Valvonta asian ratkaisuun olisi mahdollista hakea muutosta valittamalla Helsingin hovioikeuteen, joka jo nykyisin käsittelee asianajajista annetun lain mukaiset valitukset. Jatko muutoksenhaku Helsingin hovioikeudesta edelleen korkeimpaan oikeuteen edellyttäisi valitusluvan saamista.

Asianajajapakolla tarkoitetaan oikeuden käynnin asianosaiselle kohdistettua kieltoa it se ajaa joko kaikenlaisia tai ainakin tiettyjä asioita määrätyissä tai kaikissa tuomioistuimissa ja oikeusasteissa, sekä velvollisuutta ottaa asiaansa hoitamaan asianajaja. Laajemmin voidaan puhua avustajapakosta, jolloin asianosaisen on käytettävä avustajaa, mutta tämän ei tarvitse olla asianajaja.

Kuluttajansuojalaki ei koske muita palveluita kuin elinkeinonharjoittajan ammatikseen tarjoamia palveluita. Näin ollen esimerkiksi sivutoimena tarjotut palvelut jäävät pääsääntöisesti lain soveltamisalan ulkopuolelle.

Juristi Eura

Lain 4 §:ssä määritellään vakavaraisuus niin, että toimiluvan hakijaa pidetään vakavaraisena, jos on ilmeistä, että hakija kykenee vastaamaan taloudellisista velvoitteistaan. Toimilupaa haettaessa hakijan on esitettävä todistus siitä, ettei hakijalla ole maksamatta erääntyneitä veroja.

Jaostojen lukumäärän lisääntyminen merkitsisi kuitenkin, että uudelle jaostolle olisi palkattava lakimieskoulutuksen saanut sihteeri, jonka tehtävänä on valmistella jaoston käsiteltäväksi tulevat asiat. Palkkakustannuksena tämä tarkoittaisi noin 70 000 euron vuosikustannusta. Lisäksi henkilöstömäärän lisääntyminen merkitsisi lisääntyviä vuokra kustannuksia, ATK kustannuksia sekä sähkö ja puhelinkustannuksia ja muita vastaavia kustannuksia.

Esityksessä ehdotetaan, että ehdotettavassa laissa luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista tarkoitetun luvan myöntäisi perustettava uusi riippumaton lautakunta, jonka nimenä olisi oikeudenkäyntiavustajalautakunta.

Varatuomari Eura

Asianajajista annetun lain 3 § sisältää määräykset niistä edellytyksistä, joilla henkilö, jolla jossakin muussa Euroopan talousalueen valtiossa on asianajajan toimen harjoittamien ammattipätevyys, on hyväksyttävä asian ajajaksi.

20 §:n mukaan oikeudenkäyntiasiamieheen sovelletaan oikeudenkäymiskaaren 15 luvun salassapitovelvollisuutta koskevaa säännöstä.

Yleisissä tuomioistuimissa käsiteltävien asioiden osalta ehdotetaan, että lupajärjestelmä olisi lähtökohtaisesti yleinen. Lupajärjestelmä koskisi kaikkia yleisiä tuomioistuimia ja kaikkia niissä käsiteltäviä asiaryhmiä, jollei jonkin asiaryhmän osalta ole toisin säädetty. Merkitystä ei siten olisi esimerkiksi sillä, onko henkilön toiminta ammattimaista vai satunnaista, sillä myös yksittäinen asia on hoidettava ammattitaitoisesti.