Juristi Kuhmo
Empiiristä selvitystä siitä, kuinka usein muiden oikeudenkäyntiasiamiesten kuin asianajajien ja julkisten oikeusavustajien toiminnassa on ollut epäkohtia, joihin olisi tullut valvonnan keinoin puuttua, ei sinänsä ole käytettävissä. Vertailutietona voidaan kuitenkin todeta, että asianajajiin ja julkisiin oikeusavustajiin kohdistuneista valvontaasi oista vuosittain noin kolmasosa on johtanut kurinpidolliseen seuraamukseen. Jos oletetaan, että muiden asiamiesten toiminta on laadultaan samaa tasoa, voidaan olettaa, että aihetta puuttumiseen olisi arviolta yhtä usein. Toisaalta on huomattava, että toimivalla valvonnalla on huomattava merkitys siinä, että se jo pelkällä olemassaolollaan ehkäisee ennalta epäasianmukaista menettelyä. ilmainen oikeusapu Turku
Myös Helsingin hovioikeudelle ja korkeimmalle oikeudelle tulisi uusia tehtäviä, koska ne käsittelisivät vastaisuudessa myös valvontalautakunnan luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia koskevista ratkaisuista sekä oikeudenkäyntiavustajalautakunnan ratkaisuista tehtävät muutoksenhakemukset. Asiamäärä olisi kuitenkin pieni, ja korkeimpaan oikeuteen valittaminen edellyttäisi valituslupaa. Hovioikeuteen tulisi vuosittain arviolta enintään kymmenkunta uusiin asia ryhmiin liittyvää valitusta. Ehdotus ei siten aiheuttaisi lisäresurssien tarvetta hovioikeudessa tai korkeimmassa oikeudessa.
Varatuomari Kuhmo
Mainituilla perusteilla esityksessä ehdotetaan, että luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja olisi sekä valvontalautakunnan että oikeudenkäyntiavustajalautakunnan valvonnan alainen.
Oikeuskanslerin valvonta toteutuu myös siten, että hänelle toimitetaan tiedoksi kaikki Asianajajaliiton valvontalautakunnan valvonta asioissa antamat ratkaisut, ja oikeuskanslerilla on oikeus valittaa valvontalautakunnan ratkaisuista Helsingin hovioikeuteen.
Mainitun pykälän 3 momentin mukaan oikeudenkäyntiasiamiehenä saa kuitenkin toimia asianosaisen suoraan etenevässä tai takenevassa polvessa oleva sukulainen ja hänen sisaruksensa sekä asianosaisen aviopuoliso, vaikka hän ei olisikaan suorittanut laki miestutkintoa.
Lakimies Kuhmo
Oikeusapua antavat valtion oikeusaputoimistoissa työskentelevät julkiset oikeusavustajat sekä yksityiset lakimiehet. Oikeusavun antamisesta päättää oikeusaputoimisto.
Oikeusministeriö asetti 16 päivänä toukokuuta 2008 työryhmän, jonka tehtäväksi an nettiin arvioida ja tarvittaessa ehdottaa oikeudenkäyntiasiamiehiä yleisissä tuomioistuimissa koskevan sääntelyn tarkistamista. Tavoitteena oli, että sääntely riittävästi takaa asianosaisten oikeusturvan ja yleisemmin asianmukaisen oikeudenhoidon. Toisaalta työryhmän oli arvioitava, missä määrin sääntelyn kiristäminen on perusteltua erityisesti kilpailunäkökohtien ja elinkeinovapauden kannalta. Työryhmän tehtävänä oli tarkastella muun muassa oikeudenkäyntiasiamiesten kelpoisuusehtoja sekä heidän velvollisuuksiaan ja valvontaansa.
Muihin palveluntarjoajiin voidaan lukea myös lakimieskoulutuksen saaneiden henkilöiden sivutoimenaan tarjoamat oikeuden käyntiasiamiespalvelut. Usein tällainen toiminta on kuitenkin pienimuotoista ja satun naista suuntautuen esimerkiksi sukulaisten ja tuttavien auttamiseen oikeudellisten ongelmien ratkaisussa joko ilmaiseksi tai vastiketta vastaan. Tällaisen palvelun määrästä ei ole saatavissa luotettavaa selvitystä, mutta tällaisen palvelun voidaan olettaa olevan yleisempää kuin lakimieskoulutusta vailla olevien henkilöiden edellä kerrotut palvelut.
Oikeusapu Kuhmo
Lupajärjestelmän ulkopuolelle ehdotetaan rajattavaksi myös asianosaiseen työ tai virkasuhteessa olevat oikeudenkäyntiasiamiehet.
Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:ssä tarkoitettuja niin sanottuja summaarisia asioita ovat tietyn määräistä saamista koskevat asiat, hallinnan tai rikkoutuneen olosuhteen palauttamista koskevat asiat ja häätöä koskevat asiat.
Asianajotoimisto Kuhmo
kustannukset katetaan asianajajien Asianajajaliitolle maksamista jäsenmaksuista. Asian ajajat vastaavat näin itse valvonnasta ja valvontalautakunnassa tapahtuvasta käsittelystä aiheutuvista kustannuksista.
Oikeusapulain 8 §:n mukaan määrätyn avustajan on toiminnassaan noudatettava hyvää asianajotapaa. Lain 9 § kieltää avustajaa tuomioistuimessa käsiteltävässä asiassa panemasta toista henkilöä sijaansa ilman tuomioistuimen lupaa.
Valvontalautakunnan kokoonpanoa laajennettaisiin, ja siihen otettaisiin jäseniksi myös luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia. On aiheellista, että valvonnan kohteet ovat mukana ammattieettisten sääntöjen noudattamisen valvonnassa. Valvontalautakuntaa laajennettaisiin nykyisestä kolmella jäsenellä, jolloin siinä olisi 12 jäsentä ja neljä kolmen jäsenen jaostoa. Kolmesta uudesta jäsenestä kaksi olisi luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia ja yksi asianajaja.
Lakitoimisto Kuhmo
Talous ja velkaneuvonnasta annetun lain (713/2000) 6 §:n mukaan talous ja velka neuvojalla tulee olla alalle soveltuva korkea koulututkinto sekä sellainen taito ja kokemus, jota tehtävän asianmukainen hoitaminen edellyttää. Lain 6 a §:n mukaan oikeudenkäyntiasiamiehenä velkajärjestelyyn liittyvässä asiassa saa toimia 6 §:ssä tarkoitettu ja oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 §:n 4 momentin mukaiset kelpoisuusvaatimukset täyttävä henkilö.
Oikeudenkäyntiasiamiehen tehtäviä hoitavien muiden lakimiesten kuin asianajajien ja julkisten oikeusavustajien kannalta ehdotusten toteutuminen merkitsisi, että tehtävä tulisi suurelta osin luvanvaraiseksi. Luvan saisi kuitenkin varsin helposti, ja se voitaisiin peruuttaa vain poikkeuksellisesti. Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja olisi velvollinen noudattamaan näissä tehtävissään ammatti eettisiä velvollisuuksia, ja hän olisi oikeus kanslerin, valvontalautakunnan ja oikeuden käyntiavustajalautakunnan valvonnan alainen. Ehdotettava lupajärjestelmä ei estäisi eikä rajoittaisi asianmukaista oikeudenkäyntiasiamiehen tehtävien hoitamista, mutta toteutettava oikeudenkäyntiasiamiehiä koskeva valvonta tekisi mahdolliseksi puuttumisen epäasianmukaiseen toimintaan.
Siitä, mikä edellä tässä jaksossa kuvattujen eri palveluntarjoajaryhmien osuus on erilaisista oikeudenkäyntiasiamiestehtävistä, ei ole saatavissa täsmällistä tilastotietoa. Erilaisia hajanaisia tilasto ja tutkimustietoja asiamiehistä tuomioistuinasioissa on kuitenkin saa tavissa. Näitä tietoja on selostettu työryhmä mietinnössä ”Oikeudenkäyntiavustajien kelpoisuus ja valvonta”