Lakitoimisto Laihia
Luvan myöntäminen oikeudenkäyntiavustajalle edellyttäisi muun muassa riittävää perehtyneisyyttä tehtävään. Luvan myöntäisi perustettava uusi riippumaton lautakunta, oikeudenkäyntiavustajalautakunta.
Työryhmän ehdotus siitä, että luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien velvollisuuksien sisältö määriteltäisiin viittaamalla Lakimies Rovaniemi
Ammatillinen itsenäisyys tarkoittaa, että asianajajan on oltava itsenäinen ammatinharjoittaja tai hänen on harjoitettava asianajo toimintaa yhtiömuodossa toisen asianajajan kanssa tai hän voi olla työsuhteessa vain toiseen asianajajaan. Riittävää itsenäisyyttä asianajajan ammatin harjoittamiseen ei siis katsota olevan lakimiehellä, joka työntekijänä muun kuin asianajajan palveluksessa tai virkamiehenä on velvollinen hoitamaan asian ajotehtäviä toisen johdon ja valvonnan alaisena tai esimiestensä määräyksiä noudattaen. Tällainen henkilö ei voi olla asianajajana, ellei asianajajayhdistyksen hallitus siihen erityisestä syystä suostu. Määräys ei kuitenkaan koske valtion oikeusaputoimistoissa työskenteleviä julkisia oikeusavustajia.
Juristi Laihia
Toisaalta harkittaessa sitä, miten edellä mainitut tavoitteet voidaan toteuttaa, on otettava huomioon useita reunaehtoja. Ehdotukset eivät saa puuttua elinkeinovapauteen eivätkä vähentää kilpailua enemmän kuin tavoitteiden saavuttamiseksi on välttämätöntä. Harkittaessa sitä, millaisia organisatorisia järjestelyjä ehdotetaan, on erityisesti otettava huomioon perustuslain julkisen vallan käyttöä koskevat rajoitukset.
Paras tapa toteuttaa mainitut lähtökohdat on säätää oikeudenkäyntiasiamiehen tehtävä luvanvaraiseksi. Lupajärjestelmässä voidaan ennen luvan myöntämistä kontrolloida kelpoisuusehtojen täyttyminen. Toisaalta myönnetty lupa voidaan tarvittaessa peruuttaa. Lupaan on lisäksi yksinkertaista liittää velvollisuus ammattieettisten sääntöjen noudattamiseen ja velvollisuuksien valvonta.
Oikeusapu Laihia
Yleisesti ottaen lausunnoissa suhtauduttiin myönteisesti siihen, että luvan saaneet oikeudenkäyntiavustajat olisivat kattavan valvonnan piirissä ja että he lähtökohtaisesti olisivat samojen kurinpidollisten seuraamusten piirissä kuin asianajajat ja julkiset oikeusavustajat, kuitenkin niin, että henkilön toiminta asiamiehenä tulee tarvittaessa voida yleisesti päättää. Työryhmän ehdotukset valvonnan järjestämisestä käytännössä saivat kuitenkin osakseen myös arvostelua. Erityisesti pidettiin puolueettomuuden ja riippumattomuuden näkökulmasta ongelmallisena sitä, että luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien valvontaelimenä toimisi Asianajajaliiton valvonta lautakunta.
Heikkolaatuisesta asianajosta saattaa pahimmillaan seurata oikeudenmenetyksiä asian osaisille. Uudistuksella olisi erityistä merkitystä kuluttaja asiakkaille, joiden mahdollisuudet arvioida oikeudellisen palvelun laatua ovat heikot sekä ennalta että usein myös jälkikäteen.
Varatuomari Laihia
Elinkeinon harjoittamisen oikeudesta annettu laki ei sisällä rajoituksia oikeudellisten palvelujen tarjoamiseen. Oikeudellisiin palveluihin kuuluva perintätoiminta on kuitenkin ammattimaisesti hoidettuna säädetty luvanvaraiseksi perintätoiminnan luvanvaraisuudesta annetulla lailla.
Oikeudenkäymiskaarta muutettaisiin siten, että oikeudenkäyntiasiamiehenä tai avustajana voisi yleisissä tuomioistuimissa yleensä toimia vain asianajaja, julkinen oikeus avustaja tai luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja.
Oikeusministeriö asetti 16 päivänä toukokuuta 2008 työryhmän, jonka tehtäväksi an nettiin arvioida ja tarvittaessa ehdottaa oikeudenkäyntiasiamiehiä yleisissä tuomioistuimissa koskevan sääntelyn tarkistamista. Tavoitteena oli, että sääntely riittävästi takaa asianosaisten oikeusturvan ja yleisemmin asianmukaisen oikeudenhoidon. Toisaalta työryhmän oli arvioitava, missä määrin sääntelyn kiristäminen on perusteltua erityisesti kilpailunäkökohtien ja elinkeinovapauden kannalta. Työryhmän tehtävänä oli tarkastella muun muassa oikeudenkäyntiasiamiesten kelpoisuusehtoja sekä heidän velvollisuuksiaan ja valvontaansa.
Lakimies Laihia
Tuomioistuinlaitoksen pitkän aikavälin kehittämislinjoja selvittänyt Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea tarkasteli yhtenä osa-alueena avustamista oikeudenkäynnissä- Komitea eritteli laajasti syitä, joiden vuoksi oikeudenkäyntiasiamiehiä koskevaa sääntelyä tulisi arvioida uudelleen. Komitea piti epäkohtana sitä, että Asianajajaliitosta erotettu henkilö voi jatkaa asiamiehenä toimimista tuomioistuimissa. Komitea katsoi, että asiamiesten kelpoisuusvaatimuksia tulisi yleisten tuomio istuinten osalta tiukentaa. Tehtävä tulisi säätää luvanvaraiseksi ja saattaa samalla kaikki asiamiehet samankaltaisten ammattieettisten sääntöjen piiriin sekä luoda siihen liittyvä kattava koulutus ja valvontajärjestelmä. Lisäksi tuomioistuinten käytössä olevia asia miesten valvontakeinoja tulisi monipuolistaa. Ehdotuksista saatu lausuntopalaute oli pää osin myönteistä.
Kuluttajansuojalaki ei pääsääntöisesti koske muita palvelun ostajia kuin luonnollisia henkilöitä ja heitäkin vain silloin, jos palvelu hankitaan muuta kuin elinkeinotoimintaa varten.
Oikeudenkäyntiasiamiehenä saisi toimia vain asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai ehdotettavassa laissa luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista tarkoitettu luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja, jollei muussa laissa toisin säädettäisi.
Asianajotoimisto Laihia
Esityksen päätavoitteena on oikeudenkäyntien asianosaisten oikeusturvan ja asianmukaisen oikeudenhoidon edellytysten parantaminen oikeudenkäyntiasiamiesten ja avustajien työn laatutasoa nostamalla. Tämä toteutettaisiin siten, että kaikki oikeudenkäyntiasiamiehet ja avustajat saatettaisiin ammattieettisten velvollisuuksien ja valvonnan piiriin perustamalla muille oikeudenkäynti asiamiehille ja avustajille kuin asianajajille ja julkisille oikeusavustajille uusi lupajärjestelmä. Luvat myöntäisi perustettava oikeudenkäyntiavustajalautakunta.
Oikeudenkäyntimenettelyä hallintotuomio istuimissa sääntelevän hallintolainkäyttölain.