Lakimies Lapinlahti
Avustajapakko ylimääräisessä muutoksen haussa korkeimmassa oikeudessa voisi vähentää sellaisia hakemuksia, jotka eivät voi menestyä ja joiden tekemistä asianosaisen oikeusturva ei siten edellytä. Lainvoimaisen tuomion purkamista haluavan asianosaisen olisi ensin käännyttävä lainoppineen avustajan puoleen, joka arvioisi hakemuksen tekemisen tarpeellisuuden. Lisäksi asianosainen voisi edelleen esimerkiksi tehdä kantelun ylimmälle laillisuusvalvojalle, joka voisi tarvittaessa tehdä hakemuksen. Silloin, kun hakemuksen tekemiseen on aihetta, lainoppineen avustajan käyttäminen parantaisi hakemuksen laatua. Tämä edistäisi asianosaisen oikeusturvaa ja hakemuksen käsittelemistä korkeimmassa oikeudessa. Uudistus ei siten tosiasiassa heikentäisi asianosaisten oikeus turvaa. Helsinki asianajotoimisto
Kuten edellä on todettu, luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia koskevien valvonta tehtävien antaminen valvontalautakunnalle aiheuttaa tarpeen vahvistaa valvontalauta kunnan riippumattomuutta ja toiminnallista erillisyyttä Asianajajaliitosta. Valvontalauta kunnan tehtävien ja vastuun nykyistä tarkempi sääntely on tarpeen myös perustuslain 124 §:n asettamien vaatimusten vuoksi, koska kyse on julkisen hallintotehtävän antamisesta muulle kuin viranomaiselle.
Luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia arvioidaan tulevan valvonnan piiriin noin 1 000 henkilöä. Mainituista noin 1 000 henkilöstä kuitenkin noin 400 arvioidaan olevan asianajotoimistoissa työskenteleviä lakimiehiä, joiden toimintaan kohdistuu jo nykyisin samanlainen valvonta kuin asianajajienkin toimintaan. Uusia valvonnan piiriin tulevia olisi siten noin 600 henkilöä. Edellä mainittujen asianajajien ja julkisten oikeusavustajien sekä heitä koskevien valvonta asioiden lukumäärätietojen valossa tämä tarkoittaisi keskimäärin enintään noin 120 uutta valvonta asiaa.
Oikeusapu Lapinlahti
Tähän lähtökohtaan ehdotetaan kuitenkin kahta laajennusta. Ensinnäkin ehdotetaan, että luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja olisi velvollinen noudattamaan edellä mainittuja samoja velvoitteita myös muussa tehtävässä, jonka hän on saanut tuomioistuimen määräyksen perusteella.
Yleisissä tuomioistuimissa oikeudenkäynti asiamiehen on nykyisin oltava asianajaja tai muu oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut henkilö. Tämän lisäksi henkilön on oltava rehellinen sekä tehtävään sopiva ja kykenevä, ja hänen on hallittava itseään ja omaisuuttaan. Helsinki lakitoimisto
Tämän lisäksi myös pykälän 4 momentti sisältää poikkeussäännöksen 1 momentin lakimiesvaatimuksesta. Säännöksen mukaan vailla lakimieskoulutusta oleva rehellinen ja muutoin kyseiseen tehtävään sopiva ja kykenevä täysi-ikäinen henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu, voi toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:ssä tarkoitetussa asiassa, hakemusasiassa, joka ei ole riitainen, sekä maaoikeusasiassa.
Juristi Lapinlahti
Luvan myöntäminen oikeudenkäyntiavustajalle edellyttäisi muun muassa riittävää perehtyneisyyttä tehtävään. Luvan myöntäisi perustettava uusi riippumaton lautakunta, oikeudenkäyntiavustajalautakunta.
Ammatillinen itsenäisyys tarkoittaa, että asianajajan on oltava itsenäinen ammatinharjoittaja tai hänen on harjoitettava asianajo toimintaa yhtiömuodossa toisen asianajajan kanssa tai hän voi olla työsuhteessa vain toiseen asianajajaan. Riittävää itsenäisyyttä asianajajan ammatin harjoittamiseen ei siis katsota olevan lakimiehellä, joka työntekijänä muun kuin asianajajan palveluksessa tai virkamiehenä on velvollinen hoitamaan asian ajotehtäviä toisen johdon ja valvonnan alaisena tai esimiestensä määräyksiä noudattaen. Tällainen henkilö ei voi olla asianajajana, ellei asianajajayhdistyksen hallitus siihen erityisestä syystä suostu. Määräys ei kuitenkaan koske valtion oikeusaputoimistoissa työskenteleviä julkisia oikeusavustajia.
Asianajotoimisto Lapinlahti
Oikeudenkäymiskaarta muutettaisiin siten, että oikeudenkäyntiasiamiehenä tai avustajana voisi yleisissä tuomioistuimissa yleensä toimia vain asianajaja, julkinen oikeus avustaja tai luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja.
Kuluttajariitalautakunta on vuosittain käsitellyt vain muutaman oikeudellisia palveluja koskevan valituksen.
Kaikki oikeudellisia palveluita tarjoavat lakimiehet eivät halua kuulua jäseninä Asian ajajaliittoon tai heillä ei puuttuvan kelpoisuuden vuoksi ole mahdollisuutta päästä jäseniksi liittoon taikka he ovat aikaisemmin tulleet erotetuiksi liitosta. Tällaiset lakimiehet voivat tarjota palveluitaan lakiasiaintoimistostaan. Lakiasiaintoimistojen ja niiden palveluksessa olevien lakimiesten oikeudelliset palvelut ovat samankaltaisia kuin asian ajotoimistojen ja asianajajien tarjoamat palvelut.
Asianajaja Lapinlahti
Tuomioistuinlaitoksen pitkän aikavälin kehittämislinjoja selvittänyt Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea tarkasteli yhtenä osa-alueena avustamista oikeudenkäynnissä- Komitea eritteli laajasti syitä, joiden vuoksi oikeudenkäyntiasiamiehiä koskevaa sääntelyä tulisi arvioida uudelleen. Komitea piti epäkohtana sitä, että Asianajajaliitosta erotettu henkilö voi jatkaa asiamiehenä toimimista tuomioistuimissa. Komitea katsoi, että asiamiesten kelpoisuusvaatimuksia tulisi yleisten tuomio istuinten osalta tiukentaa. Tehtävä tulisi säätää luvanvaraiseksi ja saattaa samalla kaikki asiamiehet samankaltaisten ammattieettisten sääntöjen piiriin sekä luoda siihen liittyvä kattava koulutus ja valvontajärjestelmä. Lisäksi tuomioistuinten käytössä olevia asia miesten valvontakeinoja tulisi monipuolistaa. Ehdotuksista saatu lausuntopalaute oli pää osin myönteistä.
Jaostojen lukumäärän lisääntyminen merkitsisi kuitenkin, että uudelle jaostolle olisi palkattava lakimieskoulutuksen saanut sihteeri, jonka tehtävänä on valmistella jaoston käsiteltäväksi tulevat asiat. Palkkakustannuksena tämä tarkoittaisi noin 70 000 euron vuosikustannusta. Lisäksi henkilöstömäärän lisääntyminen merkitsisi lisääntyviä vuokra kustannuksia, ATK kustannuksia sekä sähkö ja puhelinkustannuksia ja muita vastaavia kustannuksia.
Varatuomari Lapinlahti
Nykyisin samassa oikeudenkäynnissä voi vastapuolilla olla asiamiehet, joiden velvollisuudet ovat erilaiset. Toinen on velvollinen toimimaan ammattieettisten sääntöjen mukaan, kun taas toista nämä säännöt eivät koske. Tästä saattaa aiheutua paitsi laatutason vaihtelua, myös suoranaisia ongelmia. Erilaiset laatuvaatimukset lisäksi vääristävät kilpailua.
Tuomioistuimella on oikeus kieltää oikeudenkäyntiasiamieheltä esiintyminen tietyssä asiassa tai milloin syytä on, kieltää häneltä enintään kolmeksi vuodeksi oikeus toimia samassa tuomioistuimessa asiamiehenä. Kummassakin tapauksessa perusteena on se, että henkilö osoittautuu epärehelliseksi, ymmärtämättömäksi tai taitamattomaksi taikka toimeensa muutoin sopimattomaksi.