Lakimies Tyrnävä

Asianajajaliiton vahvistamia hyvään asian ajajatapaan kuuluvia ohjeita ja määräyksiä.

Jos lähdetään siitä, että Asianajajaliitolle valvonnasta aiheutuvat kustannukset katettaisiin Asianajajaliiton jäsenten (noin 1 900 jäsentä) ja luvan saaneilta oikeudenkäyntiavustajien kesken (noin 1 000 lakimiestä) heiltä perittävällä yhtä suurella maksulla, mainitun maksun suuruus olisi edellä mainittujen vuonna 2009 aiheutuneiden kustannusten perusteella laskettuna runsaat 210 euroa vuodessa.

Valvontalautakunnan ja oikeudenkäyntiavustajalautakunnan luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia koskeva valvonta perustuisi pääsääntöisesti tehtyihin kanteluihin. Kantelujen käsitteleminen ja ratkaiseminen kuuluisivat lähtökohtaisesti valvontalauta kunnalle. Luvan peruuttamisesta ja seuraamusmaksun määräämisestä päättäminen kuu luisivat kuitenkin aina oikeudenkäyntiavustajalautakunnalle.

Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:ssä tarkoitettuja niin sanottuja summaarisia asioita ovat tietyn määräistä saamista koskevat asiat, hallinnan tai rikkoutuneen olosuhteen palauttamista koskevat asiat ja häätöä koskevat asiat. asianajotoimisto Espoo

Empiiristä selvitystä siitä, kuinka usein muiden oikeudenkäyntiasiamiesten kuin asianajajien ja julkisten oikeusavustajien toiminnassa on ollut epäkohtia, joihin olisi tullut valvonnan keinoin puuttua, ei sinänsä ole käytettävissä. Vertailutietona voidaan kuitenkin todeta, että asianajajiin ja julkisiin oikeusavustajiin kohdistuneista valvontaasi oista vuosittain noin kolmasosa on johtanut kurinpidolliseen seuraamukseen. Jos oletetaan, että muiden asiamiesten toiminta on laadultaan samaa tasoa, voidaan olettaa, että aihetta puuttumiseen olisi arviolta yhtä usein. Toisaalta on huomattava, että toimivalla valvonnalla on huomattava merkitys siinä, että se jo pelkällä olemassaolollaan ehkäisee ennalta epäasianmukaista menettelyä.

Kuten edellä on todettu, luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia koskevien valvonta tehtävien antaminen valvontalautakunnalle aiheuttaa tarpeen vahvistaa valvontalauta kunnan riippumattomuutta ja toiminnallista erillisyyttä Asianajajaliitosta. Valvontalauta kunnan tehtävien ja vastuun nykyistä tarkempi sääntely on tarpeen myös perustuslain 124 §:n asettamien vaatimusten vuoksi, koska kyse on julkisen hallintotehtävän antamisesta muulle kuin viranomaiselle.

Asianajotoimisto Tyrnävä

Tämän lisäksi myös pykälän 4 momentti sisältää poikkeussäännöksen 1 momentin lakimiesvaatimuksesta. Säännöksen mukaan vailla lakimieskoulutusta oleva rehellinen ja muutoin kyseiseen tehtävään sopiva ja kykenevä täysi-ikäinen henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu, voi toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:ssä tarkoitetussa asiassa, hakemusasiassa, joka ei ole riitainen, sekä maaoikeusasiassa. Espoon oikeusapu

Lainsäädännössä ei ole määritelty lakiasiaintoimistojen omistajille tai niissä työskenteleville lakimiehille erityisiä kelpoisuusehtoja. Markkinatuomioistuimen päätöksillä 1983:5 ja 1983:6 on kuitenkin tosiasiallisesti osittain rajoitettu oikeudellisten palvelujen tarjoamista lakiasiaintoimistoista siten, että oikeustieteellistä tutkintoa vailla olevia henkilöitä on kielletty markkinoimasta elinkeinotoimintaansa ilmaisuilla ”lakiasiaintoimis to” tai muutoin sanan ”lakiasiat” hallitsemalla yleisviittauksella. Lisäksi kuluttaja-asiamies on katsonut, ettei esimerkiksi varanotaari tai oikeustieteen ylioppilas voi markkinoida itseään lakimiehenä.

 

Lakimies Tyrnävä

Nykyisin epäasianmukaisesti toimivan oikeudenkäyntiasiamiehen toimintaa ei voida lopettaa. Vaikka henkilö syyllistyisi merkittäviin väärinkäytöksiin, hän voi edelleen jatkaa toimintaansa. Samoin Asianajajaliitosta kurinpidollisena seuraamuksena erotettu henkilö voi ilman asianajajan ammattinimitystä jatkaa oikeudenkäyntiasiamiehen tehtävien hoitamista.

Asiakasvarojen hoitoa koskeva ohje, joka sisältää määräyksiä asiakkaalle kuuluvien varojen hoitamisesta.

Asianajotoimistoissa työskentelevien muiden lakimiesten kuin asianajajien toimintaan kohdistuu samanlainen valvonta kuin asian ajajienkin toimintaan. Menettely perustuu hyvän asianajajatavan määräykseen, jonka mukaan asianajajan tulee erityisesti huolehtia, että hänen avustavat lakimiehensä noudattavat hyvää asianajajatapaa. Asianajotoimiston avustavaan lakimieheen kohdistuvassa asiassa menettelyn kohteena on avustavan lakimiehen toiminnasta vastaava asianajaja.

Varatuomari Tyrnävä

Oikeusavun antamisesta päättää valtion oikeusaputoimisto. Oikeusapua antavat oikeus aputoimistoissa työskentelevät julkiset oikeusavustajat sekä yksityiset lakimiehet. Muissa kuin tuomioistuimissa käsiteltävissä asioissa oikeusapua antavat lähes poikkeuksetta julkiset oikeusavustajat.

Heikkolaatuisesta asianajosta saattaa pahimmillaan seurata oikeudenmenetyksiä asian osaisille. Uudistuksella olisi erityistä merkitystä kuluttaja asiakkaille, joiden mahdollisuudet arvioida oikeudellisen palvelun laatua ovat heikot sekä ennalta että usein myös jälkikäteen.

Nykytilaan verrattuna uutuutena edellytettäisiin, että henkilö on saavuttanut riittävän perehtyneisyyden oikeudenkäyntiasiamiehen tehtävään. Jotta alalle pääsyä ei tarpeettomasti rajoitettaisi, tämä edellytys täyttyisi kuitenkin varsin helposti. Riittävää olisi, että henkilö suorittaa saman asianajajatutkinnon kuin asianajajat. Toinen vaihtoehto olisi valmistumisen jälkeinen vähintään vuoden työ kokemus tehtävässä, joka perehdyttää oikeudenkäyntiasiamiehen toimeen. Tuomioistuinharjoittelun suorittaminen tai syyttäjän tehtävässä toimiminen olisivat aina tällaisia tehtäviä.

Lakitoimisto Tyrnävä

Lupajärjestelmän piiriin kuuluvat oikeudenkäyntiavustajat olisivat velvollisia noudattamaan asiallisesti samansisältöisiä sääntöjä kuin asianajajat ja julkiset oikeusavustajat.

Asiamiehen laadukas työskentely helpottaa tuomioistuimen ja syyttäjän työtä sekä tekee oikeudenhoitoa sujuvammaksi ja nopeammaksi. Ammattitaitoinen ja eettinen asia mies vaikuttaa siihenkin, mitä asioita tuomio istuimiin ylipäätään viedään. Heikkolaatuinen asianajo saattaa tarpeettomasti kuluttaa voimavaroja ja kasvattaa oikeudenkäyntien kustannuksia.

Oikeusapu Tyrnävä

Vaikka Suomessa ei sinänsä ole voimassa varsinaista asianajaja tai avustajapakkoa, niin eräiden tilanteiden varalta tuomioistuimelle tai muulle viranomaiselle on laissa säädetty oikeus määrätä asianosaiselle avustaja viran puolesta.

puolustajaksi ja asianomistajan oikeudenkäyntiasiamieheksi on määrättävä julkinen oikeusavustaja tai asianajaja. Poikkeuksellisesti puolustajaksi tai asianomistajan oikeudenkäyntiasiamieheksi voidaan määrätä julkisen oikeusavustajan tai asianajajan sijasta muu oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut henkilö, joka täyttää oikeudenkäymiskaaren vaatimukset.