Asianajotoimisto Vaala
kuluttajansuojalaki ei pääsääntöisesti koske muita palvelun ostajia kuin luonnollisia henkilöitä ja heitäkin vain silloin, jos palvelu hankitaan muuta kuin elinkeinotoimin taa varten;
Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetussa laissa tarkoitetuksi puolustajaksi tai asian omistajan oikeudenkäyntiavustajaksi sekä oikeusapulaissa tarkoitetuksi avustajaksi voitaisiin määrätä julkinen oikeusavustaja, asianajaja ja tietyin edellytyksin luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja.
Juristi Vaala
Lausunnonantajat yleisesti ottaen lähes yksimielisesti kannattivat työryhmämietinnössä mainittua tavoitetta oikeudenkäyntien asian osaisten oikeusturvan ja asianmukaisen oikeudenhoidon edellytysten parantamisesta oikeudenkäyntiasiamiesten työn laatutasoa nostamalla. Enemmistö lausunnonantajista suhtautui myös myönteisesti muita oikeudenkäyntiasiamiehiä kuin asianajajia ja julkisia oikeusavustajia koskevan lupa ja valvontajärjestelmän luomiseen.
luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista (1. lakiehdotus). Valvontamaksulla katettaisiin valvonnan järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia yhtäältä Asianajajaliiton valvontalautakunnassa ja yksikössä sekä toisaalta oikeudenkäyntiavustajalautakunnassa.
kuluttajansuojalaki ei koske muita palveluita kuin elinkeinonharjoittajan ammatikseen tarjoamia palveluita. Näin ollen esimerkiksi sivutoimena tarjotut palvelut jäävät pääsääntöisesti lain soveltamisalan ulkopuolelle.
Lakitoimisto Vaala
Elinkeinoelämän tai edunvalvontajärjestöjen palveluksessa olevien lakimiesten tarjoamista oikeudenkäyntiasiamiespalveluista ei ole saatavissa tilastotietoja.
Lausunnoissa suhtauduttiin yleisesti ottaen myönteisesti työryhmän ehdotuksiin luvan varaisuuden laajuudesta. Työryhmän ehdotus työmarkkinajärjestöjen palveluksessa olevien lakimiesten sisällyttämisestä lupajärjestelmän piiriin sai kuitenkin osakseen myös arvostelua. Saadun lausuntopalautteen johdosta ehdotetaan nyt, kuten edellä jaksossa 3.2.2 on selostettu, että lupajärjestelmän ulkopuolelle rajataan myös työmarkkinajärjestöjen palveluksessa olevat lakimiehet näiden toimiessa oikeudenkäyntiasiamiehinä palvelussuhteeseen liittyvissä asioissa.
Yleisissä tuomioistuimissa oikeudenkäynti asiamiehen on nykyisin oltava asianajaja tai muu oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut henkilö. Tämän lisäksi henkilön on oltava rehellinen sekä tehtävään sopiva ja kykenevä, ja hänen on hallittava itseään ja omaisuuttaan.
Asianajaja Vaala
Luvan myöntämisen edellytykset vastaisivat ensinnäkin nykyisiä oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 §:n 1 momentissa olevia oikeudenkäyntiasiamiehen kelpoisuusvaatimuksia. Edellytyksenä olisivat siten ylemmän oikeustieteellisen korkeakoulututkinnon suorittaminen, rehellisyys, sopivuus ja täysi valtaisuus.
Mainituissa tehtävissään luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja olisi Asianajajaliiton valvontalautakunnan ja oikeuskanslerin valvonnan alainen. Valvontalautakunnan riippumattomuutta suhteessa Asianajajaliittoon vahvistettaisiin. Valvontalautakuntaa laajennettaisiin yhdellä jaostolla, ja luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia tulisi jäseniksi lautakuntaan. Valvontalautakunta voisi määrätä luvan saaneelle oikeudenkäyntiavustajalle vastaavat kurinpidolliset seuraamukset kuin asianajajalle. Luvan peruuttamisesta päättäisi kuitenkin oikeudenkäyntiavustajalautakunta. Päätöksistä olisi muutoksenhakumahdollisuus tuomioistuimeen.
Asianajajaliittoon kuuluvien kohdalla kyseinen maksu ei aiheuttaisi ylimääräisiä kustannuksia. Tällä hetkellä valvontalautakunnan toiminnasta aiheutuvat kustannukset katetaan kokonaisuudessaan Asianajajaliiton jäsenten suorittamilla jäsenmaksuilla eikä edellä selostetuissa valvontalautakunnasta aiheutuvissa kustannuksissa tapahtuisi arviolta ainakaan merkittävää suhteellista lisääntymistä.
asianajaja.org
Oikeusapu Vaala
Esityksen mukaan luvan saanut oikeuden käyntiavustaja olisi oikeuskanslerin, valvontalautakunnan ja oikeudenkäyntiavustajalautakunnan valvonnan alainen. Luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan velvollisuutena olisi suorittaa vuosittainen valvontamaksu, jonka määrästä säädettäisiin ehdotettavassa laissa
Oikeudenkäymiskaaren 15 luvussa on ha janaisia säännöksiä siitä, miten oikeuden käyntiasiamiehen on hoidettava hänelle annettua toimeksiantoa. Luvun 7 §:ssä säädetään asiamiehellä olevan oikeus sopia hoidettavakseen saamansa asia, jollei valtuutuksessa tätä ole nimenomaisesti kielletty. Luvun 10 §:n mukaan asiamiehen on rehellisesti ja kaikella ahkeruudella ajettava hänelle uskottua asiaa eikä hänellä 11 §:n mukaan ole oikeutta ilman tuomioistuimen lupaa luopua hoidettavakseen saamansa asian ajamisesta. Luvun 17 §:ssä kielletään oikeudenkäyntiasiamiestä luvattomasti ilmaisemasta pää miehen hänelle uskomaa yksityistä tai perheen salaisuutta tai muuta luottamuksellista seikkaa, josta hän tehtävässään on saanut tiedon.
Mainittu luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien velvollisuus koskisi lähtökohtaisesti vain oikeudenkäyntiasiamiehen ja avustajan tehtävien hoitamista. Kyseistä velvollisuutta olisi nimittäin vaikea ulottaa luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien kaikkeen toimintaan tai edes kaikkeen ammattitoimintaan. Esimerkiksi työsuhteessa olevilla lakimiehillä voi olla tehtäviä, jotka eivät ole rinnastettavissa oikeudenkäyntiasiamiehen ja avustajan toimintaan.
Lakimies Vaala
Kuluttajansuojalaissa säännellään markkinointia toteamalla, että markkinointi ei saa olla hyvän tavan vastaista eikä siinä saa käyttää kuluttajien kannalta sopimatonta menettelyä. Sopimusehtoja säännellään toteamalla, että elinkeinonharjoittaja ei saa käyttää kulutushyödykkeitä tarjotessaan sopimusehtoa, jota kulutushyödykkeen hinta ja muut asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen on pidettävä kuluttajien kannalta kohtuuttomana.
Luvanvaraisuutta puoltavat perusteet koskevat sinänsä pitkälti mainittuja asiamiehiäkin. Heidän kohdallaan puuttuu kuitenkin toimeksiantoon perustuva asiakassuhde asianosaiseen, sillä kyseinen asiamies on työ tai virkasuhteessa asianosaiseen. Asianosainen ei työnantajana ole samanlaisessa suojan tarpeessa kuin asiakas. Myöskään muiden asianosaisten tai tuomioistuimen näkökulmasta ei välttämättä ole suurta eroa siinä, ajaako asiaa esimerkiksi yrityksen toimitus johtaja vai lakimies. Työntekijä on joka tapauksessa työnantajan valvonnan alainen, ja työnantaja on vastuussa työntekijän mahdollisesti aiheuttamasta vahingosta. Työntekijän epäasianmukainen toiminta saattaa johtaa työsuhteen päättämiseen. Sama ammattieettinen säännöstö ja siihen liittyvä valvonta ei myöskään vaikeuksitta soveltuisi tällaisiin asiamiehiin. Lisäksi tavanomaista vaikeammat asiat annetaan yrityksissä ja muissa yhteisöissä usein ulkopuolisen asiamiehen hoidettavaksi.
Uutta olisi myös se, ettei Asianajajaliitosta kurinpidollisena seuraamuksena erotetulle henkilölle voitaisi myöntää laissa tarkoitettua lupaa ennen kuin kolme vuotta on kulunut erottamisesta. Vastaava aika koskisi myös ehdotettavassa laissa luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista (1. lakiehdotus) tarkoitettua luvan saanutta oikeudenkäyntiavusta jaa, jolta kurinpidollisena seuraamuksena on sittemmin peruutettu lupa.